Tule ompelemaan kesäkassi tai kesähattu Kokemäen Vanhaan Juustolaan!
Ompelupaja toteutetaan tiistaina 25.6. ja keskiviikkona 26.6. klo 10-16. Ompelupajaan sisältyy ompelun lisäksi kesäinen lounas sekä kahvit.
Save the date – Kokemäen koulukeskuksessa järjestetään hyvinvointimessut lauantaina 14. lokakuuta. Kolmen tunnin messut kokoavat yhteen laajan kattauksen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia edistäviä toimijoita.
Matkailitko Kokemäellä? Kiitos käynnistäsi! Olisi hienoa, jos voisit auttaa meitä kehittämään alueen matkailupalveluja vastaamalla oheiseen kyselyyn.
Kyselyyn vastaaminen vie vain hetken ja kaikki tieto käsitellään anonyymisti.
Kuntalaisten kukkapellot ilostuttavat ja ihastuttavat tänä vuonna peräti kolmessa lokaatiossa:
Satakunnantien varrella, Teljänporilla sekä Tulkkilantien ja Sonnilantien risteyksessä.
Ihaile ohikulkiessa tai poimi kimppu vapaasti mukaasi!
Kokemäen Pitkäjärvi hiekkarantoineen ja hyppytorneineen pitää kokea. Vesi lämpenee nopeasti jopa 25-asteiseksi, mutta lähdekohdissa uimari tuntee viilehtävän ”pohjasuihkun”. Vesi-ilojen lisäksi alueella on paljon puuhaa kaikenikäisille.
Lauantaina 10. kesäkuuta vietetään historian ensimmäistä Kokemäki-päivää, joka huipentuu Ernest Lawsonin ja Suvi Teräsniskan konsertteihin. Päivän ohjelmassa on myös kuntalaisten toivoma satakuntalainen pitopöytä.