Lauantaina 10. kesäkuuta vietetään historian ensimmäistä Kokemäki-päivää, joka huipentuu Ernest Lawsonin ja Suvi Teräsniskan konsertteihin. Päivän ohjelmassa on myös kuntalaisten toivoma satakuntalainen pitopöytä. Lipunmyynti maksulliseen iltakonserttiin alkaa tänään.

Kokemäen nimikkotapahtuman koko perheelle avoin ja ilmainen päivätapahtuma toteutetaan kello 12–17, jonka aikana liikenteeltä suljettava Siltakatu Kokemäen Tulkkilassa täyttyy paikallisesta markkinatunnelmasta. Kokemäki-päivän ohjelmaosuuksissa on odotettavissa muun muassa live-karaokea, frisbee-flipperiä, yrittäjäpaneeli, satakuntalainen pitopöytä sekä yhdistysten ja nuorisovaltuuston järjestämää osallistavaa toimintaa.

Iltaohjelma starttaa tapahtuma-alueella kello 19, johon mennessä päälavan alue rakentuu alaikäisiltä suljetuksi anniskelualueeksi. Illan aikana päälavalla kuullaan koko kansan hymypojan, Ernest Lawsonin, ensikertaa esittämä musikaalinen show. Illan päättää valloittava Suvi Teräniska. Iltatilaisuus on maksullinen ja lipunmyynti on käynnissä tapahtuman verkkosivuilla.

Kokemäelle toivottu tapahtumapäivä sai lähtölaukauksen kaupungin viime lokakuussa järjestämästä idea-illasta, jossa kuultiin osallistuneiden kuntalaisten toiveita kokemäkeläisestä tapahtumasta.

”Kesän avaavaa tapahtumaa toivottiin kovasti ja yhdeksi ideaksi nousi sen seitsemää sorttia sisältävä satakuntalainen pitopöytä. Satakunta on Suomen parasta ruokaa tuottava maakunta ja on todella hienoa, että makumatkakin sisältyy päivän ohjelmistoon”, iloitsee Kokemäen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Suvi Hautaluoma.

Kokemäkeläisiltä kokemäkeläisille

Merkittävä osa nimikkopäivää on markkina-alue, jonne kaupunki kannustaa erityisesti paikallisten toimijoiden tulevan näkyväksi.

”Kannamme Satakunnan yrittäjäaktiivisimman kunnan kruunua ja on ilo tuoda se näkyväksi myös nimikkopäivän tapahtuma-alueella sijoittamalla yrityksille ja yhdistyksille markkinapaikkoja. Näiden toripaikkojen alhaisella kustannuksella katetaan muun muassa tapahtuma-alueen infraa, järjestyksenvalvontaa ja sähköä. Tapahtumasta tulee ikimuistoinen elämys kuntalaisille, mökkiläisille ja matkailijoille”, kannustaa Kokemäen kaupunginjohtaja Teemu Nieminen.

Kesäkuun toisena lauantaina vietettävän Kokemäki-päivän ohjelma, lipunmyynti ja markkinatoripaikan varaukset löytyvät tapahtuman verkkosivulta www.kokemakipaiva.fi.