Kokemäen kaupunki avaa suunnittelukilpailun Kokemäen omasta nimikkoneuleesta. Neule voi olla esimerkiksi villapaita, pipo, huivi, sukat tms. Aihe on vapaa, mutta sen tulee kuvata Kokemäkeä tai liittyä Kokemäkeen jollakin tapaa.

Kilpailuaikaa on 31.3.2023 asti. Kilpailuneule neuleohjeineen, sen nimi ja tekijän nimi sekä yhteystiedot voi toimittaa kaupunginvirastolle osoitteeseen Tulkkilantie 2, Kokemäki.

Kilpailun esikarsinnan suorittavana raatina toimii elinvoimalautakunta, joka valitsee lähetetyistä neuleista viisi äänestykseen pääsevää neuletta. Kuntalaisille järjestetään äänestys sekä verkossa että kaupunginkirjastolla 13.4.-30.4.2023, jolla välillä kuntalaiset voivat käydä äänestämässä voittajaa.

Voittajaa saa 300 €:n arvoisen lahjakortin paikalliseen liikkeeseen. Kaikki osallistujan palkitaan Kokemäki-aiheisella tuotteella.

Kilpailun järjestäjällä on oikeus julkaista nimikkoneuleiden ohjeet valokuvineen sekä suunnittelijan nimi. Mallioikeudet säilyvät suunnittelijoilla, mutta Kokemäen kaupunki saa luvan julkaista neuleohjeet ja mallikuvat kokemaki.fi-sivustolla ja Kokemäen kaupungin somekanavissa.

Kilpailutyöt voidaan tekijöiden suostumuksella luovuttaa hyväntekeväisyyteen paikallisten lasten ja ikäihmisten iloksi.

Nimikkoneuleen suunnittelukilpailun lähtökohtana on kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.11.2022 § 69 jätetty 24 valtuutetun ja 3 varavaltuutetun allekirjoittama valtuustoaloite, jossa esitettiin Kokemäki-aiheisen neulekilpailun järjestämistä kaupunkilaisille.