Valtakunnallinen Vanhustenviikko käynnistyy Vanhustenpäivänä 2.10., ja myös Kokemäellä ollaan tapahtumassa vahvasti mukana. Vanhusneuvoston luotsaaman kahdeksan päivän ohjelman teemana on tänä vuonna Yhdessä luontoon – joka iän oikeus.

Vanhustenviikon ohjelma on kirjattu kokemäkeläisten Ritva ja Erkki Tuomisen, 79, kalenteriin tarkoin.

”Useampana päivänä aiomme osallistua tähän monipuoliseen ohjelmaan. Ainoastaan Ystäväkamarin virsilauluhetki tiistaina tuntuu meille liian aikaiselta, sillä olemme ehtoon virkkuja”, pariskunta naurahtaa.

Vanhustenviikon ohjelma alkaa kulttuurisella Hautausmaakävelyllä, jossa oppaana toimii Tapani Hulttinen.

”On hienoa päästä oppaan kanssa tutustumaan Pyhän Marian kirkon sakastiin ja kuulla sen historiasta. Aiemmin, kun on tullut käyskenneltyä Vanhalla hautausmaalla, olemme voineet vain ulkoisesti tutkia rakennusta tuntematta sen tarinaa”, Erkki iloitsee.

Erkki muutti perheensä mukana Kokemäelle 1959 vanhempiensa ostettua maatilan Kyttälästä. Ei mennyt aikaakaan, kun elämään löytyi rakkaus Kyttälän lentopallokentältä, jonne Ritva oli Eurajoelta tullut pelaamaan. Pariskunta meni naimisiin ja sittemmin jatkoivat Erkin vanhempien maatilaa sivutoimisesti Erkin työskennellessä samalla Kyttälän sahalla. Nykyisin tilaa jatkaa pariskunnan vanhin poika perheineen.

”Kokemäki on mukava paikka, josta tykkäämme mahdottomasti! Täällä vietetään hyvää ja turvallista elämää”, Ritva kertoo.

Erkki ja Ritva Tuominen käyvät aktiivisesti heittämässä mölkkyä ystävien kanssa Tulkkilan liikuntapuistossa. Talvisin lajiksi vaihtuu boccia.

Aktiivista eläkeläisarkea ja maaseudun tutkimusretkiä

Tuomiset kertovat olevansa aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa ja osallistuvat innokkaasti alueen rientoihin aina, kun tapahtuu. He eivät ole liian valikoivia tapahtumien suhteen, vaan osallistuvat avoimin mielin monenlaisiin tilaisuuksiin.

”Teemme paljon ajeluretkiä kesäisin, sellaisia treffipäiviä, jonka yhteydessä käymme rauhassa syömässä ja kahvilla. Syksyn tullen on samalla mukava seurata alueen peltojen viljelyksien ja puintien tilannetta. Ajelimme taannoin myös Eläkeliiton järjestämään kirkkokonserttiin Honkajoelle. Myös Kokemäellä aiomme osallistua sunnuntaina Vanhustenviikon messuun”, Erkki sanoo.

Kokemäen olohuone-toimintaan pariskunta kertoo poikkeuksetta osallistuneensa joka kerta. Niin he tekevät Vanhustenviikollakin, jolloin olohuone kokoontuu SPR:n Invatuvalle kuulemaan testamenttiasioista.

”Keskiviikon Yhdessä luontoon -liikuntatapahtuma on myös mielenkiintoinen ja kunnosta onkin tärkeää huolehtia. Erkki tykkää käydä ahkerasti marjastamassa ja minä lenkkeilen sillä välin”, Ritva kertoo.

Tulkkilan liikuntapuistossa kaupungin liikunnanohjaaja Paula Järvi vetää kuntoradan alueella luontoliikuntapolkua, jossa on erilaisia luontoon sekä luonnossa liikkumiseen liittyviä rastitehtäviä. Lopuksi halukkailla on mahdollisuus myös osallistua venyttelytuokioon mehutarjoilun lomassa.

”Liikuntapuisto on meille tuttu paikka, sillä käymme siellä kahdesti viikossa ystäviemme kanssa heittämässä mölkkyä. Talvisin laji vaihtuu viikoittain pelattavaan bocciaan”, Erkki vinkkaa.

Pariskunta kertoo viihtyvänsä Kokemäen kauniissa luonnossa Vanhustenviikon teeman mukaisesti.

”Puurijärven lintutornilla tykkäämme käydä. Kotimme lähistöltä löytyy myös suuri Jussinkivi. Puhutaan, että ison kiven alla, joka on metkasti alta avoin, on sodan aikana jussi piileskellyt”, Erkki kertoo.

Tuomisen pariskunta tapasivat Kyttälän lentopallokentällä 60-luvun alussa

Tartu lähellä olevaa vanhusta kädestä ja suunnatkaa yhdessä luontoon

Kokemäen Vanhusneuvoston järjestämän viikko-ohjelman lähtökohtana on valtakunnallisen luonto-teeman lisäksi monipuolisuus ja nykyaikaisuus.

”Kirjastolla torstaina järjestettävän SeniorSurffin, eli ikäihmisten digiopastuksen ohessa, haluamme kannustaa vanhempaa väestöä tutustumaan kirjaston palveluihin. Siellä on hieno ja kattava lehtilukusali, jossa voi lukea maksullisiakin paikallislehtiä ilmaiseksi”, kannustaa Kokemäen Vanhusneuvoston puheenjohtaja Paavo Valtanen.

Viikon yksi kohokohta on perjantain päätapahtuma Vanhan Yhteiskoulun valtuustosalissa, jossa keskustellaan kahvin äärellä hyvinvointialueen valmistelutyön tilanteesta.

”Tilaisuudessa esiintyy paikallinen lähihoitajaopiskelija Jari Paavola ja onnekkaat paikalla olijat kuulevat hänen itse säveltämänsä Lähihoitajan valssin”, Paavo paljastaa.

Vanhusneuvoston sihteerinä toimiva Eija Latvaniemi kannustaa rohkeasti osallistumaan teemaviikon tapahtumiin.

”Heitän sydämestäni nousevan haasteen, että jokainen nuori tai keski-ikäinenkin miettisi joukostaan edes yhden tutun vanhuksen, jonka vie kävelylle Kokemäen luontoon vanhuksen kunnon mukaan sekä tämän teemaviikon ohjelman merkeissä tutustumaan joku päivä johonkin kohteeseen. Tärkeää on, että nämä vanhukset joita emme päivittäin tavoita, pääsisivät nyt pienistä mökeistään ja huoneistoistaan liikkeelle nauttimaan Vanhustenviikosta”, Eija kannustaa.

Katso Kokemäen Vanhustenviikon 2022 ohjelma tästä linkistä

Kokemäen Vanhusneuvoston puheenjohtaja Paavo Valtanen sekä sihteeri Eija Latvaniemi kannustavat senioreita rohkeasti tulemaan mukaan avoimeen ohjelmaan.