Hae sivustolta

Vihreä lippu jatkaa liehumista Kokemäen kouluissa

Vihreä lippu jatkaa liehumista Kokemäen kouluissa

Vihreä lippu lipputangossa.

Kokemäen kaupunki sai Vihreän lipun ensimmäisenä kaupunkina Suomessa toukokuussa 2022. Kuluvana lukuvuotena on toteutettu kaikilla kouluasteilla Vihreä lippu -projekti, joka onnistui niin hyvin, että lipun käyttöä saa jatkaa. Vihreä lippu -projekti toteutetaan oppilaslähtöisesti, joka tarkoittaa sitä, että oppilaat tekevät päätöksiä kestävän kehityksen teemoista ja toteuttavat suunniteltuja toimenpiteitä. 

Vihreä siirtymä osana Kokemäen kaupungin strategiaa

Vihreä siirtymä kuuluu Kokemäen kaupungin strategiaan: ”Vihreä siirtymä on yksi Kokemäen kaupungin strategian painopistealueista, joten senkin nojalla olemme painokkaasti paneutuneet monialaisessa työryhmässä ympäristövaikutuksiin, jotka ovat saattaneet herättää huolta kuntalaisten keskuudessa”, Kokemäen kaupunginjohtaja Teemu Nieminen kertoo. ”Olemme erittäin iloisia Kokemäen koulujen hienosta panostuksesta Vihreä lippu -ohjelmassa”, Nieminen jatkaa.

Kokemäellä Vihreä lippu -toiminnassa olivat mukana kaikki kouluasteet esikoulusta lukioon. Kuluvan lukuvuoden 2024–2025 projekti on saatu päätökseen ja se onnistui erittäin hyvin. Vihreä lippu -järjestö kehui Kokemäen projektia hyvin onnistuneeksi ja raatilaisia ihanan innokkaiksi. Koska projekti oli hyvin onnistunut, Vihreä lippu saa jatkossakin liehua Kokemäen koulujen lipputangossa. Oppilaita oli projektissa mukana kaikilta asteilta, yhteensä 27 ja opettajia oli kuusi. Valvovina opettajina toimivat Katja Juhela (Kokemäen yhtenäiskoulun yläkoulu ja Kokemäen lukio), Riina Laikkola ja Tuula Laine (Kokemäen yhtenäiskoulun Tulkkilan toimipiste) sekä Minna Pihlman ja Petra Kossi (Kokemäen yhtenäiskoulun Tuomaalan toimipiste). Kauvatsan päiväkotikoulussa Vihreä lippu toimintaa on toteutettu tästä projektista erillään opettaja Camilla Hynnän toimesta.

Vihreä lippu on näkynyt Kokemäen koulujen arjessa

Alakoululla teemaksi valikoitui kasvisruokailun lisääminen ja sosiaalinen kestävä kehitys. Kasvistensyöntitutkimuksessa kävi ilmi, että koululaiset syövät kasviksia alle suosituksen mukaisesti. Kasviruokavaihtoehtoa söi vain 10 % oppilaista. Samalla ruokahävikki otettiin tarkkailuun. Sosiaalista kestävää kehitystä kartoitettiin sosiogrammien eli sosiaalisten siteiden graafisten esitysten avulla. 0–5-luokkalaisista 14 oppilasta 258:sta ei saanut kaverimerkintää sosiogrammiin. Tavoitteeksi asetettiin puuttuminen syrjintään ja kiusaamiseen.

Alakoululla toiminta keskittyi MOK-päiviin (monialaiset oppimiskokonaisuudet). Syksyllä ja keväällä pidettiin kasviruokateemaviikot. Kasvisyöntiin kannustettiin myös luokkien omilla seuranta- ja palkitsemisjärjestelmillä. Koko koulu teki seurantaa ruokahävikistä. Tulokset olivat erittäin positiiviset. Kasvisruokaa valittiin selkeästi enemmän kuin ennen (määrä oli noussut 18 %:iin). Raasteita ja salaatteja syötiin enemmän. Sosiaalisesti kestävää kehitystä ei mitattu sosiogrammilla, mutta ohje – kukaan ei jää koulussamme yksin – huomioitiin kaikissa toiminnassa.

Yläkoulun puolella teemaksi valikoitui päihteiden käytön vähentäminen ja käyttövaaroista tiedottaminen. Mukana olivat luokka-asteet 6–9 ja lukio. Alkukartoituksessa kysyttiin päihteiden käytöstä ja siitä, onko niiden haittavaikutuksista saatu koululta riittävästi tietoa. Yläkoululla pidettiin syksyllä ja keväällä päihdeaiheiset teemaviikot. Niissä oli muun muassa kokemusasiantuntijan luento sekä päihdeaiheinen suunnistus, jossa pystyi mittaamaan omaa tietämystään päihteiden vaaroista. Mukana olivat myös Kokemäen nuorisotyö sekä oppilashuollosta kuraattori ja terveydenhoitaja. Alkukartoitus toteutettiin uudelleen ja tulokset olivat parantuneet huomattavasti, esimerkiksi nikotiinituotteiden haitoista katsottiin olevan enemmän tietoa saatavilla.

Projektin jälkeen 6–9-luokkalaiset äänestivät ne toimintatavat, johon he sitoutuivat. Nuoret sitoutuivat seuraaviin periaatteisiin:

  1. En tarjoa/painosta muita käyttämään päihteitä.
  2. En käytä päihteitä koulun alueella.
  3. En kokeile/käytä päihteitä muiden painostuksesta.

Mikä on Vihreä lippu?

Vihreä lippu on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen ympäristömerkki päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille. Ohjelman osallistujille myönnetään Vihreä lippu -sertifikaatti osoitukseksi toiminnan jatkuvasta kehittämisestä kestävämmäksi.

Vihreän lipun toimintamalli ohjaa ympäristöasioiden pitkäjänteiseen ja yhteisölliseen kehittämiseen sekä kestävän kehityksen mukaisten arvojen ja asenteiden sisäistämiseen. Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools -ohjelmaa, maailman laajinta kestävän kehityksen kouluverkostoa. Eco Schools toimii 68 maassa ja tavoittaa 20 miljoonaa lasta ja nuorta.

Lisätiedot

Päivi Vuori

sivistysjohtaja

Teemu Nieminen

kaupunginjohtaja

Kokemäen kaupungin liikuntaryhmät kesällä 2025

Kokemäen kaupungin liikuntaryhmät kesällä 2025

Artikkeli on julkaistu 15.5.2025

Tervetuloa mukaan liikunnan riemuun!

Kokemäen kaupungin liikuntaryhmät kokontuvat 19.5.–25.6. ja 4.8.–20.8. välisinä aikoina. Ryhmät ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua mukaan. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan Kokemäen Kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden Facebook-sivuilla.

Viikko-ohjelma

Maanantaina: Ohjattu sauvakävely Pitkäjärven pururadalla klo 10.00–11.30.

Tiistaina: Kiertoharjoittelu Vuollekodin ulkokuntosalilla klo 10.00–11.00.

Keskiviikkona: Kevyt liikunta Liikuntapuistossa klo 10.00–10.45. Ota mukaan oma jumppa-alusta

Keskiviikkona: Porrastreeni Liikuntapuiston portaissa klo 16.00–16.45.

Tervetuloa mukaan!

Kesäjumpista juliste.

Kesäjumpat järjestää liikuntapalvelut osana ikäihmisten liikuntahanketta 65+.

Vieraskasvilajien hävittämishanke käynnistyy Kokemäellä

Sivu viimeksi päivitetty: 18.7.2025

Vieraskasvilajien hävittämishanke käynnistyy Kokemäellä

Käsi osoittaa jättipalsamia.

Artikkeli on julkaistu 13.5.2025

Kokemäen kaupunki ja Virtaamo-Kokemäki käynnisti kaksivuotisen Vieraskasvilajien hävittämishankkeen, jonka tavoitteena on torjua ja hävittää haitallisia vieraskasveja Kokemäen alueella sekä ehkäistä niiden leviämistä. Hanke käynnistyi 1.5.2025 ja se on osa maiseman- ja luonnonperinnön säilyttämiseen tähtäävää yleishyödyllistä kehittämistyötä.

Vieraskasvilajit, kuten jättipalsami, jättiputket, lupiini ja kurtturuusu uhkaavat vakavasti luonnon monimuotoisuutta. Ne syrjäyttävät alkuperäisiä kasveja, heikentävät ekosysteemejä ja aiheuttavat taloudellisia haittoja. Hankkeessa keskitytään erityisesti jättipalsamin torjuntaan, sillä sen hävittäminen on tehokkaasti toteutettuna varsin suoraviivaista.

Hankeen toimenpiteet

Hankkeeseen palkataan nuoria kesäaikaan tekemään hävittämistyötä. Työjaksot sijoittuvat touko–kesäkuulle sekä elo–syyskuulle. Hankeen aikana kartoitetaan vieraskasviesiintymät ja torjutaan haitalliset lajit mekaanisesti ja tarvittaessa kemiallisesti. Lisäksi seurataan ja arvioidaan torjuntatoimenpiteiden vaikutuksia. Tarkoitus on myös viestiä aktiivisesti asukkaille sekä tarvittaessa järjestää tiedotustilaisuuksia.

Hanke järjestää koulutus torstaina 5.6.2025, joka alkaa kahvitilaisuudella kello 17:30. Talkooviikko järjestetään 4.–10.8.2025.  Kuntalaiset voivat kitkeä tai niittää jättipalsamia ja Kokemäen kaupunki kuljettaa pois kasvijätteen sovituista paikoista perjantaina 8.8 ja 11.8. Jättipalsamin torjunta on tehokasta, kun kasvit poistetaan ennen siementen kypsymistä. Pienet kasvustot kitketään käsin ja suuremmat niitetään.

Tietoa Vieraskasvilajien hävittämishankkeesta

Hankkeessa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja ekosysteemien suojelemiseksi. Tavoitteena on luoda pysyvä toimintamalli vieraslajien hallintaan Kokemäellä myös hankkeen päätyttyä. Hanke hyödyttää koko Kokemäen aluetta: kaupunkia, paikallisia yhteisöjä, maanomistajia ja asukkaita. Vieraskasvilajien hävittäminen tapahtuu pääosin Kokemäen kaupungin omilla ja myös kohteita otetaan paikallisten yhteisöjen ja yksityisten mailta. Lisäksi hanke tarjoaa työllistymismahdollisuuksia Virtaamo-Kokemäen kautta nuorille, osana Kokemäen uutta toimintamallia. Viherkasvien hävittämishanke saa EU:n maaseuturahoitusta, tuki on Leader-tukea Karhuseudulta.

Lue lisää Virtaamosta.

Lisää tietoa

Ikäihmisten liikuntahankkeen 65+ keväisiä liikuntatempauksia

Sivu viimeksi päivitetty: 18.7.2025

Ikäihmisten liikuntahankkeen 65+ keväisiä liikuntatempauksia huhti- ja toukokuussa

Artikkeli on julkaistu 31.3.2025

Ikäihmisten liikuntahankkeen 65+ liikuntatempaukset keräsivät maaliskuussa hyvin väkeä. Maksuttomaan uintikertaan osallistui 59 ikäihmistä ja keväinen kävelyretki Pitkäjärven pikkulaavulle keräsi 23 osallistujaa. Aurinkoisessa kevätsäässä kuljettu retki sai osakseen kiitosten lisäksi toiveita jatkosta.

– Lupaamme järjestää uuden vastaavan kävelyretken luonnossa viimeistään syksyllä. Kierrosta Valkeajärven luontopolulla on myös kovasti toivottu, kertoo hanketta koordinoiva liikunnanohjaaja Sohvi Godin.

Huhtikuun alussa hankkeen ohjelmassa on voima- ja tasapainotunti perjantaina 4.4. klo 13–14 Tulkkila-salissa.

– Tunti sisältää rauhallisen alkulämmittelyn, arjen toimintakykyä tukevia voima- ja tasapainoharjoitteita sekä loppuverryttelyn. Maksuton tunti on suunnattu kaikille 65 vuotta täyttäneille kokemäkeläisille. Kaikki rohkeasti mukaan kunto- tai taitotasosta riippumatta, Sohvi kannustaa.

Huhtikuun viimeisenä perjantaina ikäihmisille tarjoutuu mahdollisuus osallistua sekä maksuttomaan uintikertaan että Tulkkilan liikuntapuiston pihapelitapahtumaan. Vastaavaa pihapelailua järjestetään Kauvastan Seuratalon pihapiirissä keskiviikkona 16.5.

– Tänä vuonna pihapelien lajeina ovat tarkkuusheitto, saappaanheitto, petankki ja mölkky. Pihapelit ovat hauskaa ja suosittua leikkimielistä kisailua, Sohvi sanoo.

Ikäihmisten liikuntahankkeen 65+ ohjelma huhtikuussa:

pe 4.4. klo 13–14 Voima- ja tasapainotunti, Tulkkila-salissa (tila 1)
pe 25.4. klo 10–12 Pihapelejä, Tulkkilan liikuntapuisto
pe 25.4. klo 13.30–20 Maksuton uintikerta, Kokemäen uimahalli

Ikäihmisten liikuntahankkeen 65+ ohjelma toukokuussa:

la 10.5. Yhteinen Pitkäjärvikierros (kellonaika ja lisätiedot tarkentuvat huhtikuun aikana)
ke 16.5. klo 10–12 Pihapelejä, Kauvatsan Seuratalon pihapiiri
pe 23.5. klo 10 Yhteispyöräily Pitkäjärvelle: kerätään yhdessä kilometrejä haastepyöräilyyn. Lähtö uimahallin edustalta.
pe 30.5. 13.30–17.30 Maksuton uintikerta, Kokemäen uimahalli

Ikäihmisten liikuntahankkeelle jatkoa

Ikäihmisten liikuntahankkeelle jatkoa – ilmaiset uinnit käynnistyvät maaliskuussa

Kuva uima-altaasta.

Artikkeli on julkaistu 11.3.2025

Kokemäen kaupungin hyvinvointipalvelut haki onnistuneesti jatkovuoden ikäihmisten liikuntahankkeelle 65+. Keväällä 2024 aloitetun hankkeen tarkoituksena on tukea paikallisten ikäihmisten liikkumista.

 Hankkeen avulla mahdollistamme ikäihmisille matalalla kynnyksellä liikunnan iloa, mikä tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia. Osana ikäihmisten liikuntahanketta järjestettävät ryhmät ja tempaukset ovat 65-vuotta täyttäneille maksuttomia, kertoo kaupungin hyvinvointipäällikkö Sanni Kankaanpää.

Kuluvana vuonna hanke kutsuu kokemäkeläiset ikäihmiset ilmaiseksi uimaan Kokemäen uimahallille. Uintikerrat pidetään kuukauden viimeisenä perjantaina.

Ikäihmisten maksuttomat uinnit kevätkaudella 2025:
pe 28.3.2025 klo 13.30–20
pe 25.4.2025 klo 13.30–20
pe 30.5.2025 klo 13.30–17.30
ke 18.6.2025 klo 14–20

Lisäksi yhteistä ulkoilua

Ikäihmisten liikuntahankkeen 65+ puitteissa kaupungin liikunnanohjaajat järjestävät myös aika-ajoin yhteisiä ulkoilutempauksia. Seuraavaksi on luvassa keväinen kävelyretki Pitkäjärven pikkulaavulle perjantaina 21. maaliskuuta kello 11–13.

– Lähdemme yhteisesti matkaan Pamauksen lavan parkkipaikalta kello 11. Laavulla luvassa on pientä tietovisailua yhdessäolon ja makkaranpaiston ohessa – me tarjoamme makkarat, kertoo liikunnanohjaaja Sohvi Godin.

Kaupungin liikunnanohjaajien kevätkauden liikuntaryhmät ovat parasta aikaa käynnissä, ja kesäkauden suunnitelmat on vireillä.

 Suunnitteilla on yhteistyössä uimahallin kanssa erityinen kuntoilupäivä hankkeen puitteissa kesäkuulle. Tiedotamme siitä kevään edetessä, kun asiat varmistuvat. Lisäksi kaikille kokemäkeläisille maksuttomat kesäjumpat käynnistyvät viikolla 21 ja ohjelma julkaistaan heti toukokuun alussa, Sohvi paljastaa.

Liikuntatempauksista ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan Kokemäen kaupungin tapahtumakalenterissa sekä Facebookissa Kokemäen kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut.

Lisätiedot

Ikäihmisten liikuntahankkeesta 65+ voi tiedustella matalalla kynnyksellä vastaavalta liikunnanohjaajalta

Annika Godin

liikunnanohjaaja

LähiTapiola Länsi-Suomelta 4 000 euron lahjoitus

LähiTapiola Länsi-Suomelta 4 000 euron lahjoitus Kokemäelle lasten ja nuorten harrastamiseen

Artikkeli on julkaistu 3.3.2025

140-vuotta täyttävä LähiTapiola Länsi-Suomi lahjoittaa juhlavuotensa kunniaksi toimialueensa 21 kunnan kesken yhteensä 140 000 euroa lasten ja nuorten harrastamiseen. Kokemäen osuus lahjoituspotista on 4 000 euroa.

LähiTapiola Länsi-Suomi on vuodesta 2021 alkaen tukenut länsisuomalaisia lapsia ja nuoria sadoilla tuhansilla euroilla. Sekä vuonna 2023 että 2024 yhtiö jakoi 50 000 euron lahjoituspotista tukea toimialueellaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa toimiville yhdistyksille. Hakijoita oli yhteensä yli 400, joista saajia lähes sata.

Kuluvana vuonna yhtiön 140-vuotisjuhlavuoden kunniaksi se kasvattaa harrastustoimintaan kohdistettavan lahjoituksen 140 000 euroon.

– Toimintamme ydin on pysynyt täsmälleen samana jo lähes puolitoista vuosisataa. Tavoitteenamme on auttaa länsisuomalaisia varautumaan tulevaan. Tärkeintä varautumista on panostaminen lapsiin ja nuoriin, joiden fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin varaan rakentuu tulevaisuuden Satakunta ja muu läntinen Suomi. Siksi me satsaamme heihin myös tänä ja tulevina vuosina, linjaa LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula.

Kunnille myönnettävät lahjoitukset ovat vastikkeettomia ja ne tehdään käyttörahoista, johon siirretään vuosittain varoja LähiTapiola Länsi-Suomen tuloksesta. Kuntien on kohdennettava lahjoitussumma lasten ja nuorten harrastustoimintaan vuonna 2025 siten, että se hyödyttää mahdollisimman monia.

– On hienoa, että Länsi-Suomen LähiTapiola haluaa tukea paikallisesti lasten ja nuorten harrastamista sekä näkee harrastamisen tärkeyden hyvinvoinnin edistämisessä. Lahjoituksen avulla pystymme vaikuttamaan entistä enemmän harrastusten saavutettavuuteen ja harrastusmahdollisuuksiin vuoden 2025 aikana. Kehitämme lahjoituksen käyttöönottoon mallin, jonka avulla mahdollisimman moni lahjoituksesta hyötyy. Lahjoitusvarat otetaan käyttöön vuoden 2025 aikana, kertoo Kokemäen kaupungin hyvinvointipäällikkö Sanni Kankaanpää.

Kokemäen kaupungin vahvuutena esihenkilötyö

Henkilöstökysely 2024: Kokemäen kaupungin vahvuutena esihenkilötyö

Kokemäen kaupungin esihenkilöt ryhmäkuvassa kädet iloisesti ilmassa.

Artikkeli on julkaistu 20.2.2025

Kokemäen kaupungilla toteutettiin loppuvuodesta vuosittainen henkilöstökysely. Kokemäen kaupungin vuoden 2024 tulokset ovat kokonaisuutena edellisen vuoden tavoin hyvällä tasolla. Tulosten mukaan Kokemäen kaupungin vahvuutena näyttäytyvät esihenkilön johtaminen, henkilöstön motivaatio, työn tavoitteellisuus sekä työn sisältöön liittyvät tekijät.

Esihenkilön puoleen on helppo kääntyä 

Erityisesti esihenkilötyö saa erinomaiset arvosanat Kokemäen kaupungilla. Henkilöstö kokee, että esihenkilön puoleen on helppo kääntyä. Henkilöstö kokee myös nauttivansa esihenkilönsä luottamusta ja esihenkilöiden toiminta koetaan oikeudenmukaiseksi. 

Suurin osa vastaajista kertoi kokevansa työnsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi sekä on sitoutunutta työskentelemään omassa työyksikössään.

Myös arviot yhteisöllisyydestä ovat hyvällä tasolla: vastanneista lähes kaikki pyrkivät itse edistämään työyksikön hyvinvointia ja hyvää ilmapiiriä erilaisin keinoin. Henkilöstö kokee saavansa myös esihenkilöltä apua ja tukea aina kun tarvetta.

Henkilöstökyselyllä kerätään tietoa työntekijöiden ja esihenkilöiden näkemyksistä omasta työstään, työhyvinvoinnistaan ja työyhteisöstään. – Henkilöstökyselyn avulla tavoitteena on löytää työyksiköissä ja koko kaupungin osalta konkreettisia kehitysalueita, joihin kaupungin työnantajana tulee kiinnittää jatkossa huomiota, kertoo hallintojohtaja Katja Törrönen. Kaupungin on jatkossakin kiinnitettävä huomiota muutosjohtamiseen ja tuettava henkilöstöään entistä enemmän työympäristössä ja muuttuvassa yhteiskunnassa. 

Henkilöstökyselyyn vastasi 156 henkilöä, joka on 64 prosenttia Kokemäen kaupungin koko henkilöstöstä. Viime vuonna vastausprosentti oli 63. Kokemäen kaupungilla työskentelee yhteensä noin 250 työntekijää. 

Esihenkilöt käsittelevät tulokset työyhteisönsä henkilöstön kanssa huhtikuun loppuun mennessä. Tulokset on julkistettu kaupungin sisällä 16.1.2025.

Lisätiedot

Katja Törrönen

hallintojohtaja

Ennätysmäärä nuorten kesätyöpaikkoja

Osallistuvan budjetoinnin avulla ennätysmäärä nuorten kesätyöpaikkoja – haku avoinna

Artikkeli on julkaistu 7.2.2025

Kokemäen kaupunki työllistää tänä vuonna ennätyksellisen määrän nuoria. Osallistuvassa budjetoinnissa äänestettiin nuorten kesätyöllistämiseen 10 000 euroa. Kesätyöpaikkoja on tarjolla 15-17 vuotiaille nuorille yhteensä 15 paikkaa. Nuoret pääsevät tutustumaan työelämään kahden viikon mittaisilla kesätyöjaksoilla, jotka ajoittuvat kesäkuulle.  

Kesätyöpaikat sijoittuvat laajasti kaupungin eri toimialoille, kuten varhaiskasvatukseen, nuorisopalveluihin, kirjastolle, viestintään sekä tekniselle toimialalle. Lisäksi kaupunki tarjoaa enintään kahdelle kekseliäälle nuorelle avointa työtehtävää. Nuori voi itse ideoida mitä kahden viikon kesätyöjaksolla tulee tekemään. Toiveena on, että toiminta lisää kuntalaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä.  

Osallistuvan budjetin mahdollistamien kesätyöpaikkojen lisäksi tarjolla on pidempiaikaista kesätyötä puistotyöntekijöille ja päiväleiriohjaajalle.  

Talviloman menot ja tekemiset Kokemäellä

Talviloman menot ja tekemiset Kokemäellä

Artikkeli on julkaistu 7.2.2025

Tervetuloa mukaan talviloman viettoon! Talvilomaviikkoa vietetään Kokemäellä viikolla 8 ja Kokemäellä monipuolista lomaohjelmaa löytyy joka päivälle. Katso lista alta ja kirjaa muistiin, mitä kaikkea Kokemäen kansalaisopisto, hyvinvointipalvelut sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelut järjestävät lapsille ja nuorille.

Perjantaina 14.2.

klo 18–20 Vesidisco Kokemäen uimahallissa. Vesidiscon aikana ei vesijuoksu-, vesijumppa-, vesihierontalaite- ja kuntouintimahdollisuuksia. Normaalit sisäänpääsymaksut.

klo 15–17 Lapsille ystävänpäiväkorttiaskartelua Kokemäen pääkirjastossa.

Pehmolelujen yökyläily 14.–15.2. Kokemäen pääkirjastossa. Voit tuoda pehmosi yökyläilemään perjantaina klo 11–16 välisenä aikana. Pehmot voi noutaa kotiin lauantaina 15.2. klo 10–15 välillä. Pehmojen touhuja pääset seuraamaan valokuvanäyttelyssä, joka järjestetään kirjastossa talvilomaviikolla (vko 8).

Lauantaina 15.2.

klo 10–12 Temppurata Tulkkila-salissa alle kouluikäisille lapsille. Temppurata on valvottua, mutta ei ohjattua toimintaa. Alle kouluikäisillä lapsilla tulee olla huoltaja mukana temppuradalla.

Maanantaina 17.2.

klo 10–11.30 Jääprinsessakurssi Peipohja-areenalla. Kurssimaksu 8 €. Ilmoittautuminen pe 14.2. klo 12 mennessä Kokemäen kansalaisopiston sivuilla tästä.

Temppuradat Tulkkila-salissa. Nuokkarin ohjaajat mukana temppuradoilla! Temppurata on valvottua, mutta ei ohjattua toimintaa. Alle kouluikäisillä lapsilla tulee olla huoltaja mukana temppuradalla. Kouluikäisten vuorolla lapset saavat toimia omatoimisesti.
Aikataulu:
klo 10–11.30: 
Alle kouluikäiset lapset
klo 12.00–13.30: 
1-6 luokkalaiset

klo 15–19 Nuokkari avoinna.

klo 17.30–18.30 Nerf-sisäpeli Kokemäen jäähallilla 8-12 vuotiaille. Kurssimaksu 8 €. Ilmoittautuminen pe 14.2. klo 12 mennessä Kokemäen kansalaisopiston sivuilla tästä.

Tiistaina 18.2.

klo 10–14 Avoin ilmainen pelivuoro Tulkkila-salissa. Mahdollisuus pelata eri lajeja toiveiden mukaan. Lajeina sulkapallo, salibandy ja lentopallo. Kaiken ikäiset tervetuloa pelailemaan! Kaupungin liikunnanohjaajat paikalla. Alle kouluikäisillä lapsilla tulee olla huoltaja mukana.

klo 10–11.30 Rannekorukurssi & satujooga Kokemäen Vanhalla yhteiskoululla (kuvataideluokat). Kurssimaksu 8 €. Ilmoittautuminen pe 14.2. klo 12 mennessä Kokemäen kansalaisopiston sivuilla tästä.

klo 12–15 Pienten nuokkari 4.-6. -luokkalaisille.

klo 16–18 K17-ilta Nuokkarilla. Vapaamuotoista oleskelua 17–29 vuotiaille nuorille

Keskiviikkona 19.2.

klo 10–11.30 Lumiukko- ja lumiveistoskurssi Kokemäen Vanhalla yhteiskoululla. Kurssimaksu 8 €. Ilmoittautuminen pe 14.2. klo 12 mennessä Kokemäen kansalaisopiston sivuilla tästä.

klo 17–20 Lasten ja perheiden peuhuilta Kokemäen uimahallissa. Lapsille ja perheille tarkoitettu ilta, jolloin runsaammin leluja ja uimavälineitä altaassa. Normaalit sisäänpääsymaksut.

Torstaina 20.2.

klo 10–12 Avoin ilmainen pelivuoro Tulkkila-salissa. Mahdollisuus pelata eri lajeja toiveiden mukaan. Lajeina sulkapallo, salibandy ja lentopallo. Kaiken ikäiset tervetuloa pelailemaan! Nuokkarin ohjaajat ja kaupungin liikunnanohjaajat paikalla. Alle kouluikäisillä lapsilla tulee olla huoltaja mukana.

klo 13–15 Kaupunkisota Tulkkila-salissa. Kaupunkisota on perinteisen lipunryöstöpelin muunnos, jossa liikuntasaliin rakennetaan ”kaupunki” erilaisista suojista, kuten patjoista. Kaikenikäiset tervetulleita maksuttomaan pelailuun. Pelivälineet saat paikan päältä. Nuokkarin ohjaajat ja kaupungin liikunnanohjaajat paikalla.

klo 15.30–18 Kisanuokkari joko ulkojäällä tai sisätiloissa. Tarkemmat tiedot infotaan myöhemmin.

Perjantaina 21.2.

Retki Turun SuperParkiin – kaikenikäisten liikunnallinen sisäaktiviteettipuisto! Alle 13-vuotiaalla lapsella tulee olla aikuinen huoltaja mukana. Lähtö Kokemäen linja-autoasemalta klo 11. Takaisin Kokemäelle lähdetään klo 17. Matkan hinta 30 €.
Ilmoittautuminen perjantaihin 14.2.2024 mennessä: liikunnanohjaaja Paula Järvi, paula.jarvi@kokemaki.fi, p. 040 488 6170.

klo 12–14 Junnugolf Pitkäjärven golfhallilla. Kurssimaksu 8 €. Ilmoittautuminen pe 14.2. klo 12 mennessä Kokemäen kansalaisopiston sivuilla tästä.

klo 15–20 Lämminvesipäivä Kokemäen uimahallissa. Iso allas lämmitetty +30 °C. Normaalit sisäänpääsymaksut.

Lauantaina 22.2.

klo 12 Hiihtomestaruuskilpailut Pitkäjärven pururadalla. Sarjat 0–16 -vuotiaille. Hiihtotyyli perinteinen. Ilmoittautuminen paikan päällä, kaikki osallistujat palkitaan! Pakkasraja -15 astetta ja säävaraus. Hiihtomestaruuskilpailut järjestää yhteistyössä Teljän Nousu ry, KK-V Hiihto ry ja Kokemäen hyvinvointipalvelut.

Koko talvilomaviikon käynnissä:

Kokemäen ja Kauvatsan kirjastot palvelevat talvilomaviikolla normaalisti. Kokemäen kirjastossa etsitään oravan piilottamia käpyjä, osallistujien kesken arvotaan palkinto!

Osallisuusviikko on käynnissä

Sivu viimeksi päivitetty: 18.7.2025

Osallisuusviikko on käynnissä 3.–6.2.2025

Graafinen kuva, jossa lukee osallisuusviiikko.

Artikkeli on julkaistu 3.2.2025

Kokemäen kaupunki on mukana Leader Karhuseudun toteuttamassa osallisuutta edistävässä hankkeessa yhdessä Ulvilan, Nakkilan ja Harjavallan kuntien kanssa. Hanke järjestetään 1.2.–31.7.2025 välisenä aikana yhteistyössä kuntien ja paikallisten toimijoiden kanssa.  

Osallisuuden kokemuksien merkityksiä arjen näkökulmasta ja niiden edistämisen mahdollisuuksia sekä konkreettisia keinoja tarkastellaan yhdessä erilaisten paikallisten toimijoiden ja asukkaiden kanssa. Tavoitteena on saada aikaan käytännön toimia, joilla voidaan edistää esimerkiksi kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa oman elinympäristön kannalta merkityksellisiin asioihin sekä saada tietoa näistä mahdollisuuksista. 

Kokemäellä tuetaan osallisuutta useilla eri tavoilla ja kuntalaisten on ollut mahdollista vaikuttaa kuluneen vuoden aikana monella tapaa.

Näitä ovat esimerkiksi: 

  • Vaaleissa äänestämisen lisäksi kuntalainen voi tehdä aloitteita, lähettää kysymyksiä ja ehdotuksia luottamushenkilöille ja viranhaltijoille sekä osallistua kaupungin asioita koskeviin tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin.
  • Kaupungin verkkosivu-uudistuksen tueksi rekrytoitu kansalaisraati.
  • Osallistuvaan budjetoitiin 2024–2025 varattiin 30 000 euroa, jolla toteutetaan kuntalaisten ideoita hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja viihtyvyyden lisäämiseen Kokemäellä. 
  • Nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto toimivat oman ikä- ja toimintaryhmänsä edustajina ja vaikuttavat kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan.