Osallisuus on yksi kaupungin keskeisimmistä tavoitteista. Osallisuutta toteutetaan Kokemäellä monin eri tavoin. Yksi tapa on osallistuva budjetointi, jossa asukkaat pääsevät päättämään siitä, miten kaupungin käytössä olevia julkisia varoja käytetään. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on ideoida, päättää ja toteuttaa yhdessä Kokemäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka. Kokemäellä on osallistuvaan budjetointiin on varattu vuosittain euroja. Ehdotuksia siitä, kuinka tuo kunakin vuonna varattu summa tulisi käyttää, voivat tehdä yksityiset henkilöt, yhteisöt ja vapaasti aiheen ympärille kootut ryhmät, kuten kerhot, koululuokat tai harrastepiirit.Kokemäen kaupunki järjesti ensimmäisen oman osallistuvan budjetoinnin vuosina 2022-2023. Vuosi 2022 oli prosessin suunnittelua ja toimintamallin hakemista, miten kuntalaisia ja kunnan toimijoita osallistettaisiin. Vuosi 2023 oli päätösehdotuksen toteutusvuosi. Toimintamalliksi valikoitui kaupungin säännösten mukaisen investointikohteen rakentaminen. Kaupunkilaiset saivat esittää haluamiaan investointikohteita, joista elinvoimalautakunta valitsi toteutuskelpoiset esitykset äänestysvaiheeseen.
Kokemäkeläiset pääsevät jälleen ehdottamaan ja päättämään, miten kaupungin osallistuvaan budjetointiin varatut 30 000 euroa käytetään. Ideoita voi jättää 1.–14.9.2026. Toteutettavista ehdotuksista äänestetään marraskuussa.Osallistuvan budjetoinnin aikataulu:
Kiitos kaikille osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheeseen osallistuneille! Alle on listattu ideointi-vaiheen kaikki kuntalaisten antamat ehdotukset.
Samankaltaisia ehdotuksia on yhdistetty yhdeksi ehdotukseksi, jotta äänestysvaiheeseen etenevien ehdotusten käsittely olisi selkeämpää.
Kunkin ehdotuksen alle kirjataan kaupungin arvio ehdotuksen toteutettavuudesta kursivoituna tekstinä. Vastauksissa kerrotaan, voiko ehdotus edetä äänestysvaiheeseen vai ei. Ehdotusten käsittely on vielä kesken, joten kaikkien ehdotusten vastaukset eivät ole vielä näkyvissä. Kaikki ehdotukset käsitellään ja vastaukset julkaistaan ennen äänestyksen alkamista.