Hae sivustolta

Lapsiperheille

Lapset ja lapsiperheet ovat sydämen asia Kokemäelle. Toivomme lasten viihtyvän täällä ja saavan hyvät eväät elämään. Tähän sivulle on koottu lapsiperheiden palveluita.

Lapsi, joka katsoo alaspäin kävelemässä aurinkoisessa metsässä.
Lapset kävelevät käsi kädessä metsätiellä.

Varhaiskasvatusta suurella sydämellä

Varhaiskasvatuspalveluidemme tavoitteena on edistää alle kouluikäisten lasten kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä vanhempien kanssa. Oikeus varhaiskasvatukseen alkaa vanhempainrahakauden päätyttyä ja jatkuu siihen asti, kunnes lapsi siirtyy perusopetukseen.

Järjestämme varhaiskasvatusta ryhmäperhepäiväkodissa ja kahdessa päiväkodissa.  Toimintamme perustuu varhaiskasvatuslakiin ja valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Kokemäen varhaiskasvatuksen toiminta-ajatuksenamme on järjestää perheiden tarpeisiin oikea-aikaisesti vastaavaa palvelua, jossa toimitaan yhteistyössä vanhempien ja monialaisten toimijoiden kanssa.

Lapset kävelevät käsi kädessä metsätiellä.
Lasten taiteiluita, joissa on vesiväritetty tausta ja siihen leimaattu sydämiä.

Ensi askeleet koulutielle esiopetuksessa

Kokemäellä esiopetus on suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatus- ja opetustoimintaa. Sen keskeisenä tehtävänä on edistää lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Toimintaa suunnittelemme lapsilähtöisesti ja sen tehtävä on vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestään oppijana.

Lasten taiteiluita, joissa on vesiväritetty tausta ja siihen leimaattu sydämiä.
Oppilaita kentällä liikkumassa.

Kaksi laadukasta koulua

Kokemäellä panostetaan laadukkaaseen kasvun- ja opinpolkuun varhaiskasvatuksesta perusopetukseen sekä toisen asteen koulutuksesta kansalaisopisto-opiskeluun. Visiomme: ”Hyvinvoivasta ja oppivasta yhteisöstä ponnistaa itsenäisesti ajattelevia ja vastuullisia tulevaisuuden osaajia.”

Kokemäellä perusopetusta annetaan kahdessa koulussa: Kauvatsan päiväkotikoulussa ja Kokemäen yhtenäiskoulussa. Kauvatsan päiväkotikoulussa opetusta annetaan vuosiluokille 1–6. Kokemäen yhtenäiskoulussa opetusta annetaan kahdessa toimipisteessä: Tulkkilan toimipisteellä vuosiluokille 1–5 ja Yhteiskoulun toimipisteellä vuosiluokille 6–9.

Oppilaita kentällä liikkumassa.
Leikkikenttä, jossa on paljon lapsia leikkimässä.

Kokemäen leikkipuistot

Kokemäellä ymmärretään, että lapset ja leikkiminen kuuluvat samaan lauseeseen. Kaikkien kaupungin asuinalueiden läheisyydestä löytyy leikkipuisto.

Leikkikenttä, jossa on paljon lapsia leikkimässä.
Pyöreällä pöydällä kaksi vauvanbodya, jossa kokemäen logo.

Tervetuloa uusi kokemäkeläinen!

Toivotamme kaikki tervetulleiksi uusiksi kokemäkeläisiksi. Neuvolasta jokainen vauva saa Kokemäki-bodyn.

Pyöreällä pöydällä kaksi vauvanbodya, jossa kokemäen logo.

Tiedotteet lapsiperheille

  • Liikenneturvallisuusviikko

    Valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa vietetään viikolla 37 eli 7.-11. syyskuuta 2026. Teemaviikolla kannustetaan erityisesti lapsia ja nuoria…

    Tiedotteet

Lapsiperheiden tapahtumat

Katso kaikki tapahtumat
  • Akvarellinäyttely: Kerran elämässä

    Kokemäen pääkirjasto, Haapionkatu 13, 32800 Kokemäki

    02.09.2026 11:00 – 30.09.2026 19:00

    Tiina Mäkisen akvarellinäyttely Kerran elämässä
  • KOKO PERHEEN LUONTORETKI

    Yttiläntie 981, 32910 Kokemäki

    23.09.2026 16:00-19:00

    Luontoretki 23.9.2026 klo 16
  • Satutunti

    Kokemäen pääkirjasto, Haapionkatu 13, 32800 Kokemäki

    24.09.2026 10:00 – 26.11.2026 10:30

    Kokemäen kirjaston satutunnit 2026