Loading Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • This event has passed.

Armolaulu – hengellisten laulujen konsertti

27.10.2019 klo 15:00 - 16:00

Markku Uhlbäck – laulu ja Reetta Karhunen – piano esittävät rakastetuimpia hengellisiä lauluja. Konsertti sisältää tutuimpia ja rakastetuimpia hengellisiä lauluja kuten Suojelusenkeli, Armolaulu ja Getsemane.

Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €

 

Markku Uhlbäck on Kuhmossa päivänvalonsa nähnyt ja sittemmin kuopiolaistunut luokanopettaja-laulaja. Suuren kansan tietoisuuteen Markku ponnahti uuden suuntaisilla tangotulkinnoillaan Seinäjoen Tangomarkkinoilla kesinä 2016 ja 2017. Molemmilla kerroilla Markku sijoittui kilpailussa toiseksi, eli hän on tangon tuplaprinssi!

Markku on pienestä pojasta pitäen haaveillut sekä opettajan että laulajan työstä. Haaveet ovat käyneet toteen! Julkinen laulaminen oli kuitenkin 30 ikävuoteen asti Markulle pelottava painajaiskuva, kunnes hän rohkeni syksyllä 2013 lähteä kokeilemaan laulullisten siipiensä kantavuutta laulukilpailujen kautta. Loppu onkin historiaa! Laulukilpailuvoittoja on tullut monista kilpailuista.

Tangomenestyksen myötä Markku on siirtynyt karaokelaulajasta ja laulukisaajasta musiikin ammattilaiseksi. Markku kiertää tanssipaikkoja yhdessä reippaan ja viihdyttävän tanssiorkesterinsa Calibran kanssa. Markun monipuolisuudesta kertoo se, että hän laulaa myös konserttisaleissa ja kirkoissa erilaisilla kokoonpanoilla ja ohjelmistoilla esittäen niin viihteellisempää kuin hengellistäkin musiikkia. Omaa nimeä kantavia konserttikiertueitakin on takana jo useita. Viimeisimmän valloituksensa Markku on tehnyt musiikkiteatterinäyttämöillä! Kaiken tämän lisäksi Markku on kysytty artistivalmentaja sekä juontaja.

Tämän herkän ja tunteellisen laulajan lauluja kannattaa tulla kuuntelemaan paikan päälle. Jokainen laulu on Markulle totta. Toisaalta Markusta löytyy myös se velmumainen ilopilleri ja luonnonlapsi, jonka hymy tarttuu.

Reetta Karhunen on kuopiolainen musiikin monitaituri. Hän valmistui Kuopion konservatoriolta muusikoksi vuonna 2018 ja työskentelee nyt freelancerina laajalti musiikin parissa. Hän on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt esiintyä ja kiertää monet estradit noin kymmenen vuoden ajan, ja nykyään keikkaileekin aktiivisesti sekä yksin että bändin kanssa. Reetta myöskin opettaa laulamista sekä soittamista ja vetää erilaisia musiikkiryhmiä. 

Yksityiskohdat

Päivämäärä:
27.10.2019
Aika:
15:00 - 16:00
Verkkosivu:
https://www.kokemaenseurakunta.fi/tapahtumat/2019-10-27/armolaulu-hengellisten-laulujen-konsertti

Järjestäjä

Kokemäen seurakunta
Phone:
0447546006
Email:
kokemaen.seurakunta@evl.fi
Website:
www.kokemaenseurakunta.fi

Venue

Kokemäen kirkko
Tulkkilantie 21
Kokemäki, 32800
+ Google Map