Mökki rannalla Kokemäellä
Piritta Hagmanin mökki nousee rakkaisiin maisemiin

Porilaissyntyinen Piritta Hagman, 40, tunnetaan missinä ja juontajana, mutta hän on työskennellyt jo pitkään myös hyvinvoinnin ja terveyden parissa. Naisten fysioterapiaan erikoistunut Hagman ottaa asiakkaita vastaan tällä hetkellä Helsingissä ja Porissa. Hagmanin itselleen hankkima syntymäpäivälahja ylitti loppukesästä uutiskynnyksen: yrittäjänainen oli hankkinut itselleen mökkitontin Kokemäeltä. Paikanvalinta ei ollut sattumaa, vaan Hagmanilla on vahva side tulevaan mökkipaikkakuntaansa. – Vietin lapsuuteni kesät ystäväni…

Hetkiä Kokemäellä: Onni tässä ja nyt

Junassa on vain kaksi vaunua. Sen jarrut vinkuvat, kun se hidastaa pienen puisen aseman kohdalle. Aseman ikkunat on rikottu, ja koko taloa kiertää köysi estämässä liian läheisen tutkailun. Lipsut läpsyvät jaloissani, hameen helma heiluu. Täällä ohikulkijat katsovat pitkään. Jokainen odottaa näkevänsä tutun, jokaista on aikaa katsella. Kävelen ohi kirpputorin, ohi koulun ja tyhjien pihojen. Kaupungintalon kattoa korjataan, jo kaukaa näen…

Hetkiä Kokemäellä: Inkkarit ja kanootit

Tarkkaa vuotta en muista. 2002–2004 luultavammin. Olimme Palojärvellä ystäväni kanssa ja meillä mukana yhteensä viisi lastamme, iät alle 10 kaikilla. Pidettiin laavulla kunnon “intiaanileiriä” ja kaikilla oli kivaa. Uimassa käytiin, kuka milläkin uimapukuvarustuksella ja yleensä ilman. Makkaranpaiston ja eväiden syönnin lomassa päätin mennä uimaan itsekin luonnonluomassa asussa. Järvessä polskiessani saapui paikalle Kokemäen silloinen lääkäri, kanoottisoutelu mielessään. Kanootin kapean vesille työntämisessä…

Liikkumisen olosuhteet paranevat entisestään

Viime kesästä asti Kokemäen keskustakuvaa hallinnut rakennustyömaa alkaa näyttää valmistumisen merkkejä. Ennen ulkojäänä toimineen hiekka- ja asfalttipalstan päälle on tyhjästä noussut ihan liikuntahallin näköinen pytinki.

Liikutaan luonnossa!

Olen aina pitänyt luonnossa liikkumisesta. Siitä, että voi vain kävellä puiden keskellä ja tiputtaa hetkeksi arkiset ajatuksensa ihmeellisen maailman ihailuun ja tarkkailemiseen.

Kevät saapui Kokemäelle

Keväällä, kun luonto heräilee ja elämä alkaa ikään kuin uudelleen, on luontevaa aloittaa myös uusia asioita. Tämä kevät tuo tullessaan Koti Kokemäellä –sivuston, jonka kautta on mahdollisuus kurkistaa myös ihan tavalliseen arkeen kotikunnassani. Koska itse muutin Kokemäelle pian esikoisemme syntymän jälkeen, olen aina katsonut nykyistä kotikuntaani lapsiperheen näkökulmasta. Tällä sivulla toivon voivani kertoa ihan tavallisesta lapsiperheen arjesta Kokemäellä: Kuinka koulunkäynti ja…

Iloa ja haikeutta

Kesä! Niin ihana auringontäyteinen ajanjakso ilman velvoitteita ja huolta huomisesta? Ja pah, olen kasvanut aikuiseksi, ja jalkani ovat tiukasti maassa.

Good times

Kirjoittaessani tätä on toukokuun toisen viikon alussa vallinnut kesäsää vaihtunut pilviin ja sateeseen. Voisi jopa sanoa että juuri sopivasti, sillä viiden tunnin päästä kutsuu kasarmi ja viidentoista metsäleiri. Seuraavat lomat koittavat kolmen viikon päästä, koulujen päättäjäisviikonloppuna.