13.4.2025 pidetyissä kuntavaaleissa on Kokemäen kaupunginvaltuustoon ajalle 1.6.2025-31.5.2029 valittu seuraavat 27 valtuutettua ja yhtä suuri määrä varavaltuutettuja.
Valitut valtuutetut ja varavaltuutetut vertausluvuittain, kuntavaalit 2025
Kokemäki 16.4.2025
Keskusvaalilautakunta
Valitusosoitus
Valitusoikeus on sillä, jonka etua tai oikeutta päätös loukkaa, sekä jokaisella vaaleissa ehdokkaana olleella henkilöllä ja ehdokashakemuksen antaneella puolueella ja yhteislistalla sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.
Lisäksi saavat päätöksestä valittaa sillä perusteella, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä ja että se on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen
-
- jokainen asianomaisessa vaalipiirissä, hyvinvointialueella tai kunnassa äänioikeutettu henkilö ja
- kuntavaaleissa kunnan jäsen.
Valitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle 14 päivän kuluessa siitä, kun vaalitulos on julkaistu. Valitusmenettelystä ja valituksen käsittelystä on muutoin voimassa, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetusta laista säädetään.
Vaalien tulos on julkaistu 16.4.2025.