140-vuotta täyttävä LähiTapiola Länsi-Suomi lahjoittaa juhlavuotensa kunniaksi toimialueensa 21 kunnan kesken yhteensä 140 000 euroa lasten ja nuorten harrastamiseen. Kokemäen osuus lahjoituspotista on 4 000 euroa.
LähiTapiola Länsi-Suomi on vuodesta 2021 alkaen tukenut länsisuomalaisia lapsia ja nuoria sadoilla tuhansilla euroilla. Sekä vuonna 2023 että 2024 yhtiö jakoi 50 000 euron lahjoituspotista tukea toimialueellaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa toimiville yhdistyksille. Hakijoita oli yhteensä yli 400, joista saajia lähes sata.
Kuluvana vuonna yhtiön 140-vuotisjuhlavuoden kunniaksi se kasvattaa harrastustoimintaan kohdistettavan lahjoituksen 140 000 euroon.
– Toimintamme ydin on pysynyt täsmälleen samana jo lähes puolitoista vuosisataa. Tavoitteenamme on auttaa länsisuomalaisia varautumaan tulevaan. Tärkeintä varautumista on panostaminen lapsiin ja nuoriin, joiden fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin varaan rakentuu tulevaisuuden Satakunta ja muu läntinen Suomi. Siksi me satsaamme heihin myös tänä ja tulevina vuosina, linjaa LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula.
Kunnille myönnettävät lahjoitukset ovat vastikkeettomia ja ne tehdään käyttörahoista, johon siirretään vuosittain varoja LähiTapiola Länsi-Suomen tuloksesta. Kuntien on kohdennettava lahjoitussumma lasten ja nuorten harrastustoimintaan vuonna 2025 siten, että se hyödyttää mahdollisimman monia.
– On hienoa, että Länsi-Suomen LähiTapiola haluaa tukea paikallisesti lasten ja nuorten harrastamista sekä näkee harrastamisen tärkeyden hyvinvoinnin edistämisessä. Lahjoituksen avulla pystymme vaikuttamaan entistä enemmän harrastusten saavutettavuuteen ja harrastusmahdollisuuksiin vuoden 2025 aikana. Kehitämme lahjoituksen käyttöönottoon mallin, jonka avulla mahdollisimman moni lahjoituksesta hyötyy. Lahjoitusvarat otetaan käyttöön vuoden 2025 aikana, kertoo Kokemäen kaupungin hyvinvointipäällikkö Sanni Kankaanpää.
