Kokemäen kaupunki on mukana Leader Karhuseudun toteuttamassa osallisuutta edistävässä hankkeessa yhdessä Ulvilan, Nakkilan ja Harjavallan kuntien kanssa. Hanke järjestetään 1.2.–31.7.2025 välisenä aikana yhteistyössä kuntien ja paikallisten toimijoiden kanssa.
Osallisuuden kokemuksien merkityksiä arjen näkökulmasta ja niiden edistämisen mahdollisuuksia sekä konkreettisia keinoja tarkastellaan yhdessä erilaisten paikallisten toimijoiden ja asukkaiden kanssa. Tavoitteena on saada aikaan käytännön toimia, joilla voidaan edistää esimerkiksi kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa oman elinympäristön kannalta merkityksellisiin asioihin sekä saada tietoa näistä mahdollisuuksista.
Kokemäellä tuetaan osallisuutta useilla eri tavoilla ja kuntalaisten on ollut mahdollista vaikuttaa kuluneen vuoden aikana monella tapaa.
Näitä ovat esimerkiksi:
- Kaupungin verkkosivu-uudistuksen tueksi rekrytoitu kansalaisraati.
- Osallistuvaan budjetoitiin 2024–2025 varattiin 30 000 euroa, jolla toteutetaan kuntalaisten ideoita hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja viihtyvyyden lisäämiseen Kokemäellä.
- Nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto toimivat oman ikä- ja toimintaryhmänsä edustajina ja vaikuttavat kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan.
- Vaaleissa äänestämisen lisäksi kuntalainen voi tehdä aloitteita, lähettää kysymyksiä ja ehdotuksia luottamushenkilöille ja viranhaltijoille sekä osallistua kaupungin asioita koskeviin tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin.