Kokemäen kesässä on monia houkuttelevia kohokohtia, joista erityisesti kaksi on valtakunnallisellakin tasolla tunnettuja; Pitkis-Sport ja Juhannusravit! Istutimme alas kokeneen ravivalmentajan ja Sataravi Oy:n puheenjohtajanakin toimivan Meri Elomaan selvittääksemme, millaisia ovat nämä erityiset kesäelämykset Kokemäen kesäraveissa. Tervetuloa sukeltamaan ravihuumaan!

”Minuutti lähtöön”, kuuluu monitoreista. Pian lämmittelykierrosta radalla juoksevat hevoset kärryineen asettautuvat sopuisaan riviin lähtöauton taakse. Takakaarelta suoralle tultaessa auto lähtee kiihdyttämään hevosilta karkuun. Kun hevoset ohittavat lähtötolpan, on seuraavan kahden kierroksen ajan jännittynyt tunnelma suorastaan käsin kosketeltava.
Edellä kuvattu hetki saa tuhannet ravikonkarit sekä yhtä monet uteliaat ensikertalaiset kokoontumaan Köyliöntien varrella sijaitsevalle Kokemäen raviradalle, jossa perinteiset Juhannusravit ovat jälleen käynnissä 22.–23. kesäkuuta. ”Yli kolmetuhatta oli lauantain saldo”, muistelee pitkän linjan ravialan Kokemäenjoki kutsuu luokseen ammattilainen, Meri Elomaa, edellisen juhannuksen kävijälukuja. ”Kokemäen juhannusravit eivät ole pelkkä tapahtuma, vaan kokonainen elämys, joka tempaa mukaansa niin paikalliset asukkaat kuin kauempaakin saapuvat vierailijat”, hän jatkaa.
Meri kertoo saaneensa jo vuoden vaihteessa terveisiä Jämsästä, että kaikki kolmet kesäravit olivat merkittynä jo kalenterissa. Ne ovat hetkiä vuodesta, joita Merikin odottaa eniten. ”Juhannusravit ovat uniikki ja erityinen tapahtuma ei vain meille, mutta myös kymmenille talkoolaisille sekä oheismyynnistä vastaaville toimijoille”, Meri iloitsee.
Meri kertoo saaneensa jo vuoden vaihteessa terveisiä Jämsästä, että kaikki kolmet kesäravit olivat merkittynä jo kalenterissa. Ne ovat hetkiä vuodesta, joita Merikin odottaa eniten. ”Juhannusravit ovat uniikki ja erityinen tapahtuma ei vain meille, mutta myös kymmenille talkoolaisille sekä oheismyynnistä vastaaville toimijoille”, Meri iloitsee.
Radan ympärillä vallitseva iloinen puheensorina kertoo tarinaa yhteisöllisyyden ja ilon kokemisesta.
Juhannusravit tarjoavatkin paljon enemmän kuin pelkkää hevosurheilua. Ne ovat tilaisuus kokoontua yhteen nauttimaan hyvästä seurasta, herkutella lakulla, jäätelöllä tai maankuuluilla herkullisilla grillikanoilla. Radan ympärillä vallitseva iloinen puheensorina kertoo tarinaa siitä, kuinka raveissa koetaan yhteisöllisyyttä ja iloa.
Tunnelmaakin tärkeämpää on kuitenkin kilpailun turvallisuus ja hevosten hyvinvointi. Meri kertoo, kuinka Kokemäen raviradalla panostetaan jatkuvasti kaviouran ja radan ympäristön turvallisuuteen. ”Turvallisuusasiat takaavat sekä kilpailijoiden että katsojienkin huolettoman nautinnon tapahtumasta. Tulevaisuudessa radalle on suunnitteilla myös yleisöalueen parannuksia”.
”Kesäraveissa jokainen lähtö on ainutlaatuinen ja jännittävä, tervetuloa seuraamaan ja jännittämään voittajaa!”, Meri kannustaa.
Viimeiselle suoralle tultaessa kuuluu ympäriltä jännittyneitä huudahduksia, hampaiden kiristelyä ja taputustakin. Maaliviivan ylitys saa aikaan riemukkaita voiton kiljahduksia, ”kaksari kiinni!”. Kesäaurinko hellii ravikansaa ja hetkessä lakukojulle on taas muodostunut jonoa. Käännän käsiohjelman sivua ja ryhdyn miettimään seuraavalle lähdölle sopivan nimistä voittajaa.

Vinkki: Tutustu ravisanastoon!
Ensimmäistä kertaa Kokemäen kesäraveihin saapuvan lienee hyödyllistä tutustua pieneen ravisanastoon, jotta tapahtuman kulusta saa paremman käsityksen:
Voittaja = Veikataan hevosta, joka voittaa kilpailun
Kaksari = Veikataan kahta parasta hevosta. Järjestyksellä ei ole väliä.
Sijapeli = Veikataan hevonen, joka sijoittuu kolmen parhaan joukkoon.
Pruuvistartti = Nopeatahtinen lähtö, jossa hevoset lähtevät vauhdikkaasti liikkeelle.
Volttilähtö = Lähtö tapahtuu tasoitusajona, jossa hevoset pyörivät lähtöpaikalla ympyrää (”volttia”) ja lähtevät liikkeelle lähtökomennoilla yksi, kaksi, aja!
Käsiohjelma = Ohjelma, josta löytyvät lähdöt ja muut tiedot ravipäivän kilpailuista.
Veikkauskortti = Kortti, joka mahdollistaa vedonlyönnin ravitapahtumassa.
Lähtöauto = Auto, joka vetää hevoset lähtöviivalle ja vapauttaa ne kilpailuun.
Lähtötolppa = Paikka radalla, mistä kilpailu alkaa.
Maaliviiva = Kilpailun päätepiste, jossa ensimmäisenä maaliin tuleva hevonen voittaa.