Krista Salmi ja Anna Rantanen ovat molemmat opettajia ja paljasjalkaisia kokemäkeläisiä. Työpaikka omalla kotipaikkakunnalla on ollut onnenkantamoinen, jota molemmat naiset pitävät suuressa arvossa.

Viime keväänä opettajaksi valmistuneet Krista Salmi ja Anna Rantanen ovat viihtyneet opettajina Kokemäellä erinomaisesti. Anna opettaa Tulkkilan koulussa ensimmäistä luokkaa, kun taas Krista työskentelee tien toisella puolella yhteiskoulun kuudennen luokan opettajana. Naiset ovat tunteneet jo yli kymmenen vuoden ajan, sillä Anna on Kristan käly. Ystävyys on syventynyt vuosien varrella, ja yhteinen ammatti sekä kiinnostus opetusalaa kohtaan on syventänyt sitä.

– Vietämme paljon aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla. Käymme esimerkiksi kirpputoreilla, teemme käsitöitä ja ulkoilemme yhdessä, Anna luettelee.

Sekä Anna että Krista ovat kotoisin Kokemäeltä, ja molemmille on ollut helppo ratkaisu jäädä asumaan kotipaikkakunnalle. Molemmat viihtyvät pienessä maaseutukaupungissa, jossa elämä on mutkatonta.

– Tein sijaisuuksia lukion jälkeisinä välivuosina Kokemäen kouluissa ja sain mukavasti jalkaa oven väliin jo tuolloin. Oli ilo, kun sain opettajan paikan Kokemäeltä heti valmistuttuani, sillä en oikeastaan koskaan edes muuttanut paikkakunnalta pois opintojen ajaksi, Raumalla opettajaopintonsa suorittanut Krista paljastaa.

Myös Anna on asunut lähes koko ikänsä Kokemäellä. Hän on asunut muualla vain muutaman vuoden ajan ensimmäistä tutkintoa lukiessaan. Ennen opettajaksi ryhtymistä hän työskenteli Harjavallassa varhaiskasvatuksen parissa.

Opettajat Krista Salmi ja Anna Rantanen
Krista Salmi (vasemmalla) ja Anna Rantanen valmistuivat viime keväänä opettajiksi Rauman opettajankoulutuslaitokselta. Molemmat työskentelevät nyt kotikunnassaan Kokemäellä.

Lämmin vastaanotto uusille opettajille

Nuoret opettajat on otettu Kokemäellä vastaan hyvin. Niin Anna kuin Krista kokevat, että apua ja tukea uusille tulokkaille on ollut tarjolla alusta asti.

– Vastaanotto oli ihana, ja kaikki rehtorista opettajiin ja ohjaajiin olivat tukena. Kokemäellä omaa osaamista halutaan jakaa eteenpäin ja koko henkilöstö puhaltaa yhteen hiileen, jotta opetus olisi mahdollisimman laadukasta, Anna kuvailee.

Kristan arjen tukena on muun henkilöstön ohella niin sanottu kutostiimi.

– Yhteiskoulun puolella on yhteensä kolme kuudetta luokkaa, ja me kutosten opettajat muodostamme keskenämme oman tiimimme, jossa tuemme toinen toisiamme.

Kokemäen koulut saavat Annalta ja Kristalta paljon kehuja: kirjasto ja erilaiset liikuntapalvelut ovat lähellä ja erilaiset tekniset laitteet ovat ajantasaiset. Jokaisella opettajalla on muun muassa omat kannettavat tietokoneet ja työpuhelimet, mikä ei ole alalla itsestäänselvyys.

– Kokemäellä opettajien on myös mahdollista päästä vaikuttamaan koulujen arkeen ja päätöksentekoon. Vaikka olen tuore opettaja, olen päässyt kertomaan omia näkemyksiäni ja ehdottamiani asioita on otettu huomioon käytännön järjestelyissä. Kuulun yhteiskoulun hyvinvointitiimiin ja ehdottamani opettajahuoneen välipalakaappitoiminta on lähtenyt toimimaan hienosti, Krista kiittelee.

Ilmakuva Kokemäen kaupungin keskustasta.
Kokemäen Tulkkilassa kouluarkea helpottavat koulujen sekä liikunta- ja kulttuuripalveluiden väliset lyhyet etäisyydet. Se tekee vaihtelevamman kouluarjen suunnittelusta opettajille helpompaa.

Sopivan kokoinen maaseutukaupunki

Opettajana työskentely Kokemäellä on sekä Annan että Kristan mukaan ollut palkitsevaa. Luokkakoot ovat sopivan pieniä ja työtä saa tehdä omalla persoonalla. Työllä tuntuu olevan merkitys.

– Pienen koulun etu opettajille on, että tunnemme kaikki oppilaat nimellä. Se on tärkeää myös oppilaiden näkökulmasta, koska näin voimme huomioida jokaisen oppilaan yksilönä ja oppilaat tutustuvat myös meihin opettajiin, Krista sanoo.

Myös Anna kokee, että oppilaisiin on tärkeää luoda hyvä ja lämmin vuorovaikutussuhde.

– Tässä työssä pärjää parhaiten, kun on rohkeasti oma itsensä ja aidosti kiinnostunut lapsista ja heidän oppimisestaan. Suhdetta lapsiin on helppo luoda, kun varaa jokaiselle lapselle aikaa.

Kokemäen kaupunki saa Annalta ja Kristalta kehuja hyvien työolojen ohella myös vapaa-ajan näkökulmasta: kaupungissa on helppo liikkua, harrastusmahdollisuuksia on paljon ja luonto on lähellä. Lisäksi molemmat naiset kokevat, että kaupunkia halutaan kehittää aiempaa enemmän.

– Kokemäki on ottanut viime vuosina huimia askelia kaupungin kehittämiseksi. Tuntuu, että kotipaikkakunnastamme halutaan todella tehdä hyvä paikka asua niin nykyisille kuin uusille asukkaille. Kaupunkilaisia osallistetaan, ja on paljon juttuja, joihin voi itse mennä mukaan, Krista ja Anna kehuvat.

Perusopetus Kokemäellä

  • Kokemäellä toimii kolme alakoulua: Lähteenmäen koulu (luokat 0–6), Tulkkilan koulu (luokat 0–5) ja Tuomaalan koulu (luokat 0–6) sekä yksi 6.–9. luokkien koulu, Kokemäen yhteiskoulu.
  • Kokemäellä työskentelee yhteensä 71 opettajaa ja 30 koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaa.
  • Oppilaita Kokemäen perusopetuksessa on yhteensä 591.
  • 1. elokuuta alkaen Kokemäen koulut yhdistyvät Kokemäen yhtenäiskouluksi ja Kauvatsan päiväkotikouluksi.
  • Tutustu Kokemäen uramahdollisuuksiin ura.kokemaki.fi
  • Lue lisää Kokemäen kouluista täältä.