Kokemäen kaupunki on avannut verkkokyselyn, jonka tavoitteena on selvittää kaupungin markkinointiviestinnän kohderyhmien mediakäyttäytymistä. Kyselyn tuloksia käytetään Kokemäen kaupungin markkinointiviestinnän kehittämiseen. Kysely on avoinna sunnuntaihin 30.10.2022 kello 23.59 saakka. 

Kokemäen kaupunki on ottanut asiakseen kehittää kaupungin markkinointia ja viestintää. Yksi merkittävä toimenpide tähän liittyen on ollut markkinointi- ja viestintäsuunnittelijan toimen avaaminen 1.5.2022 alkaen. Tehtävässä aloitti kesäkuun lopulla tradenomi Suvi Hautaluoma. 

”Viestintä- ja markkinointisuunnittelijan toimen avaaminen koettiin erityisen tärkeäksi, sillä elinvoimaa kehittävien projektien myötä kaupungin markkinoinnin ja viestinnän tarve on entisestään kasvanut”, taustoittaa Kokemäen kaupungin hallintojohtaja Essi Piirojärvi 

Kuntalaissa (4.10.2015/410) velvoitetaan tiedottamaan kunnan toiminnasta asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Lisäksi tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Nykyisessä kuntalaissa korostuu myös kuntalaisten oikeus osallistua päätösten valmisteluun.  

”Vuosien saatossa digitalisaation myötä mediakäyttäytyminen on paljon muuttunut ja viestintäkanavien suunnittelussa tulee ottaa huomioon eri asukasryhmien tarpeet. Kaikilla ei ole käytössään esimerkiksi internetiä ja kaikki eivät välttämättä lue samoja sanomalehtiä. Tällä kyselyllä yritämme parhaamme mukaan kartoittaa, mitä viestintäkanavia kuntalaiset käyttävät aktiivisimmin”, Hautaluoma pohtii. 

Mediakanavia koskevaan kyselyyn voi vastata tästä linkistä, jonka lisäksi paperiset kyselylomakkeet löytyvät Kaupunginkirjastolta (os. Haapionkatu 6) sekä Kauvatsan kirjastolta (os. Lähteenmäen koulutie 70).  

Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan kaksi kappaletta 50€ arvoista lahjakorttia paikalliseen yritykseen. Arvonta suoritetaan keskiviikkona 2.11.2022 ja voittajiin ollaan yhteydessä ensisijaisesti sähköpostitse. 

”Testiryhmä vastasi kyselyyn muutamassa minuutissa, joten liian hankalia kysymysten ei pitäisi olla. Kysely on suunnattu ensisijaisesti kaikille Kokemäen kaupungin asukkaille. Kyselyyn voi vastata myös anonyymina, mikäli ei halua osallistua lahjakorttien arvontaan”, Hautaluoma vinkkaa. 

Siirry vastaamaan kyselyyn tästä.