Koulumni: Tänne minä kuulun

Istun oman kodin terassilla ja kuuntelen lintujen keväistä viserrystä. Kaksi rottweileria narskuttelee herkkuluitansa jaloissani, ja kahvi tuoksuu nenässäni. Kesä tekee tuloaan Kokemäelle.

Tämä kaupunki on ollut kotini jo 30 vuotta. Ei yhtäjaksoisesti, mutta olen aina kokenut sen kodikseni myös asuessani muualla. Kokemäki edustaa minulle tietynlaista elämän satamaa, tuttua ja turvallista miljöötä kasvaa ja elää. Se tarjoaa vuodesta toiseen hyviä hetkiä ystävieni ja läheisteni kanssa; laulua ja naurua kirkkaassa kesäyössä tai retkiä järven jäälle talvisessa pakkassäässä. Kokemäki on minulle yhteisöllisyyttä, satakuntalaisella kierteellä totta kai. Pidän tunteesta ”kuulua johonkin” ja se on varmasti se syy, mikä minut on pitänyt täällä nämä kaikki vuodet. Pienet piirit eivät aina ole huono asia – ne tuovat mukanaan myös välittämistä.

Kokemäeltä löytyy kaikki tarpeellinen, ja elämäni toimii hyvin täältä käsin. Jokainen meistä arvostaa eri asioita, mutta itse en kaipaa suurkaupungin vilinää tai suuria keskuksia. Tarvittaessa pääsen hyvin sujuvasti matkustamaan minne tahansa tietä pitkin tai junan raiteilla. Muualla on kiva käydä, mutta kotiin on aina kivampaa tulla takaisin.

Kokemäellä on upeita ulkoilumaastoja ja erilaisia harrastusmahdollisuuksia varsinkin kesäisin. Itse olen yksi kesämökkiläisistä ja Ilmijärven rannalla tulee varmasti tänäkin vuonna vietettyä monta hyvää hetkeä. Mikä sen hienompaa kuin napata rottweilerystävä mukaan sup-laudan päälle, suppailla keskelle järveä ja kajauttaa Finlandia-hymni juhannusaaton yössä.

Punahiuksinen mekkoon pukeutunut Emilia Koskinen kävelemässä koivujen reunustamaa hiekkatietä kesällä.

Teksti: Emilia Koskinen
Kuva: Kaija Marjanen Photography