Aluevaalit ovat uudet, mutta erittäin tärkeät. Vaalien lopputulos vaikuttaa jokaiseen satakuntalaiseen. Aluevaaleilla valittava aluevaltuusto päättää jatkossa esimerkiksi siitä, missä Satakunnassa pääsee lääkäriin, kuinka nopeasti hoitoon pääsee tai mitä palveluita voi saada etäyhteyksillä.

Kokemäellä sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa tällä hetkellä Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kessote. Hyvinvointialueiden aloittaessa Kessoten organisaatio lopettaa toimintansa muiden sote-kuntayhtymien tavoin.

– Kessoten työntekijät siirtyvät ensi vuonna hyvinvointialueen palvelukseen. Sote-palveluita pyritään jatkamaan katkeamattomasti, ja ne ovat jatkossa Satakunnan hyvinvointialueen palveluita, selventää Kessoten palvelualuejohtaja Katja Lehtonen.

Kessote perustettiin vuosi sitten. Keski-Satakunnan alueella onkin tuoreessa muistissa, mitä kaikkea sote-palveluiden uudistaminen vaatii.

– Olisi hienoa, jos aluevaltuustossa olisi myös nykyisen Kessoten alueen edustajia päättämässä koko Satakunnan sote-asioista sekä pelastustoimesta, kommentoi Lehtonen.

Sote-uudistus syntyi tarpeesta yhdenmukaistaa sosiaali- ja terveysalan palveluita Suomessa. Vuodesta 2023 alkaen Satakunnan hyvinvointialueen asiakkaat saavat palvelunsa samoilla myöntämisperusteilla ja asiakasmaksuilla koko Satakunnan alueella.

Vaikuta äänestämällä

Aluevaaleilla valittava aluevaltuusto tekee päätöksiä, joilla on suora vaikutus omassa kunnassa tarjottaviin palveluihin.

– Äänestäjät voivat vaikuttaa siihen, miten sote-palvelut tullaan omassa kunnassa organisoimaan ja miten helposti ne ovat saavutettavissa, kommentoi Kokemäen kaupunginjohtaja Teemu Nieminen.

Aluevaltuustoon valitaan päättäjiä koko Satakunnan alueelta. Valtuustoon on tärkeää saada myös pienempien kaupunkien edustajia.

–  Aluevaaleissa on loppujen lopuksi kyse palveluista, joita jokainen tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa. Sillä olisi merkittävä vaikutus, jos aluevaltuustossa olisi oman kuntamme edustajia, joilla on näkemystä tulevaisuudesta ja sen kehittämisestä Kokemäen sekä koko Satakunnan näkökulmasta. Siksi aluevaaleissa äänestäminen kannattaa, kiteyttää Nieminen.

Äänestäminen Kokemäellä

Aluevaalien ennakkoäänestys järjestetään 12.–18. tammikuuta. Kokemäen ennakkoäänestyspaikat löytyvät kaupunginvirastosta, kaupunginkirjastosta ja Kauvatsan paloasemalta.

Varsinainen vaalipäivä on 23. tammikuuta. Vaalipäivänä voi äänestää oman äänestysalueen perusteella määrätyssä äänestyspaikassa. Henkilökohtaisen vaalipäivän äänestyspaikan näkee postitse kotiin tulleesta ilmoituskortista. Lista kaikista äänestyspaikoista löytyy Kokemäen kaupungin verkkosivuilta.

Vanhus kävelemässä hoitajan kanssa