Kokemäen kaupungin johtoryhmän saamien tietojen mukaan useita Kokemäen yhteiskoulun oppilaita on altistunut koronavirukselle viikonlopun aikana. Altistumiset ovat tapahtuneet Kokemäen ulkopuolella. Kyseiset oppilaat ovat olleet oireettomina koulussa maanantaina. Altistumisen selvittyä heidät on asetettu karanteeniin ja määrätty testeihin.

On huomattava, että tartuntojen ehkäiseminen on jokaisen meidän vastuulla ja jokaisen meidän toiminta vaikuttaa koko kaupungin terveysturvallisuuteen.

Haluamme muistuttaa kaikkia kokemäkeläisiä, että koronatilanne ei ole vielä ohitse. Jotta tuleva kesämme voisi edetä suunnitelmiemme mukaisesti, meidän on edelleen tärkeää noudattaa seuraavia THL:n ohjeistuksia:

1. Jos saat oireita, mene koronatestiin matalalla kynnyksellä ja pysy muuten kotona.
2. Minimoi kontaktit ja muista yli 2 metrin turvaväli.
3. Pese kädet, yski hihaan.
4. Käytä kasvomaskia, kun liikut paikoissa, joissa on muita ihmisiä.
5. Pidä Koronavilkku päällä ja noudata sen ohjeita.
6. Ota rokote, kun vuorosi tulee.