Satakunnassa koronapandemia on edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta koko Satakunta lähestyy jo perustasoa. Kokemäen tilanne tartunnoissa on tällä hetkellä vielä haastava.

Kokemäellä on todettu viimeisen kahden viikon aikana 11 tartuntaa. Nämä tartunnat liittyvät pitkälti samoihin tartuntaketjuihin. Kokemäellä levinnyt virus on todennäköisesti Britti-muuntovirus, mikä tarkoittaa, että se leviää huomattavasti normaalia koronavirusta herkemmin. Tästä syystä on vielä aiempaa tärkeämpää, että niin henkilökunta kuin kaupunkilaisetkin hakeutuisivat testiin hyvin matalalla kynnyksellä ja muistavat varotoimet käsienpesun, turvavälien, kokoontumisrajoitusten ja muiden suhteen.

Koska tilanne Satakunnan laajuisesti on saatu laskuun, voidaan rajoituksia purkaa asteittain. Kokemäellä rajoitusten purku tullaan toteuttamaan asteittain huomioiden koko Satakunnan tilanteen lisäksi Kokemäen kaupungin koronavirustilanne.

Toimenpiteet Kokemäen alueella 26.4.2021 alkaen:
Kaupunginvirasto pysyy suljettuna ja asiasta annetaan lisäinformaatiota 29.4.2021 jälkeen.

Nuorisotilat pysyvät kevään ajan suljettuna muuton vuoksi ja nuorisotilat tullaan avaamaan vasta elokuussa koulujen alkaessa.

Kirjastossa jatketaan voimassa olevin rajoituksin.

Uimahalli pidetään suljettuna yleisöltä ja uimahalli tullaan avaamaan mahdollisuuksien mukaan 4.5.2021. Perheuinnit jatkuvat viikon 17 ajan.

Työllisyyspalveluiden asiakaspalvelupiste sekä kierrätyskeskus jatkavat sulkuaan ja ne tullaan mahdollisuuksien mukaan avaamaan 3.5.2021.
Harrastetoiminnassa aikuisten harrastetoiminta sallitaan ulkotiloissa ilman lähikontaktia. 13-20-vuotiaiden harrastetoimintaa voidaan järjestää ulkotiloissa ilman osallistujarajoitusta ja sisätiloissa oman joukkueen/ryhmän kesken kuitenkin niin, että noudatetaan turvallisen harrastamisen kriteereitä ja osallistujamäärä ei sisätiloissa ylitä kymmentä henkeä.

Kokoontumisrajoitus säilyy kuudessa henkilössä 14.5.2021 saakka.

Koronarokotukset jatkuvat yhä suunnitellusti ja suosittelemme vahvasti kaikkia ottamaan rokotuksen sitten, kun rokotusjärjestyksessä se on mahdollista. Kokemäellä ei tällä hetkellä ole vapaita rokotusaikoja, mutta aikoja lisätään järjestelmään aina uusia rokotteita saataessa, joten ajankohtaista tilannetta kannattaa seurata.

Kokemäellä 23.4.2021

Johtoryhmä