Kokemäkeläinen Satu Vihervaara harrastaa retkeilyä ja on myös aktiivinen partiolainen. Luontoon Satu lähtee mielellään niin porukassa kuin yksinkin, ja usein mukaan lähtee myös perheen koira. Retkelle lähteminen ei aina vaadi kansallispuistoja tai merkittyjä reittejä.

– Suomessa luonto on yleensä niin lähellä kotia, että riittää kun astuu ovesta ulos ja lähtee seikkailemaan! Satu kannustaa.

Retkeily sopii Sadun mukaan harrastukseksi lähes kaikille. Maastoon lähtiessä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon muutamia turvallisuuteenkin liittyviä seikkoja: maastossa kulkeminen saattaa olla vaikeaa ensikertalaiselle. Umpimetsän sijasta kannattaa valita hyvin merkitty, valmis reitti. Niitä löytyy lähes jokaiselta paikkakunnalta.Satu Vihervaara

– Vieraaseen maastoon lähdettäessä tulee ensin varmistua omista suunnistustaidoista. Valmiiksi merkitty reitti on turvallisempi vaihtoehto aloittelijalle, Satu sanoo.

Kokemäellä hyviä retkeilypaikkoja piisaa. Esimerkiksi Sääksjärven ympärillä on useampia laavuja ja Tilsarinvuoren kallioseinämä on joskus ollut jopa kiipeilijöiden käytössä.

– Kokemäellä metsää riittää, joten myös itse suunnitellut reitit onnistuvat, Satu toteaa.

Lasten kanssa retkeillessä huomionarvoista on matkan pituus. Perheen pienimmät eivät välttämättä jaksa kovin pitkiä matkoja jalan. Myös ensiaputarvikkeet kannattaa pakata mukaan vahinkojen varalle. Retkeillessä haaverit liittyvät usein nyrjähtäneisiin nilkkoihin, nestehukkaan tai puukolla tehtyyn haavaan. Puukko on kuitenkin näppärä työkalu esimerkiksi taukopaikalla makkaratikkujen veistelyyn.

– Hyvät eväät ovat oikeastaan retken tärkein juttu, Satu naurahtaa.

Eväiden ja ensiapuvälineiden lisäksi säänmukaisella varustuksella ja tukevilla kengillä pääsee metsässä pitkälle. Satu muistuttaakin, että luontoon voi lähteä säällä kuin säällä ja mihin aikaan vuodesta tahansa, kunhan varusteet on valittu oikein.

– Jokaisella vuodenajalla on luonnossa omat hyvät puolensa, joista kannattaa nauttia!

Sadun TOP 3 -retkikohteet Kokemäellä

1. Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto

Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto on tunnettu erityisesti Kärjenkallion lintutornista, joka on yksi Pohjoismaiden suurimpia. Retkeilijälle alue tarjoaa oivallisen mahdollisuuden lintujen tarkkailuun satakuntalaisessa kulttuurimaisemassa. Kansallispuistoille ominaiseen tapaan osassa aluetta liikkuminen on rajoitettua tiettyinä vuodenaikoina, muun muassa lintujen pesimisrauhan takaamiseksi.

2. Kanninkiven luolat

Kanninkivi sijaitsee kauniilla paikalla Sääksjärven rannalla. Se on siirtolohkare, johon on luonnonvoimien avustuksella syntynyt kaksi luolaa. Tarinan mukaan kivi joutui nykyiselle paikalleen jättiläisen heitettyä sen kohti Sääkskosken vesisahaa, jonka ääni ärsytti jättiläistä. Paikkaan on liitetty myös muita taikauskoisia tarinoita ja mystiikkaa.

3. Pitkäjärvi–Hiittenharju-retkeilyreitti

Retkeilyreitti alkaa Pitkäjärven vapaa-ajankeskukselta ja päättyy Harjavallan puolelle, Hiittenharjun kotalaavulle. Parinkymmenen kilometrin matkalla on useampia laavuja. Reitillä onnistuu niin lyhyemmät päiväretket kuin pidempi viikonloppuvaelluskin. Reitillä on kattavat opasteet, ja talvisin matka taittuu myös hiihtäen.

 

Teksti ja kuva: Tytti Wallenius