Nina KiviVuosi sitten kesä oli kuumin kai, kun saavuin Kokemäelle. Miltä Kokemäki sitten näytti, kuulosti ja maistui? Turvalliselta pikkukaupungilta, jossa luonto ja maaseutu ovat lähellä ja läsnä. Hallitsevana elementtinä kaupunkia halkova, vuodenaikojen mukaan alati muuttuva Kokemäenjoki.

Nopeasti kaupunki osoittautui paikaksi, jossa on riittävät ja toimivat peruspalvelut, hyvät koulutusmahdollisuudet ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Kaupunkiin on helppo tulla myös julkisilla kulkuvälineillä.

Kokemäen kesäelämää vilkastuttavat tänne saapuvat vapaa-ajan asukkaat ja karavaanarit. Valokuituverkolla toteutettu nopea laajakaistayhteys mahdollistaa työskentelyn etänä ja pidemmänkin ajan viettämisen rakkaalla kesäpaikalla.

Kokemäki on täynnä persoonallisia tapahtumia, ja niitä riittää moneen makuun. Kaupungista löytyy autourheilun ystäville jokkiskisoja, hevosharrastajille raveja, kulttuuria kaipaaville konsertteja, teatteria ja näyttelyitä. Kesän lopulla kaupungin valtaa Satasoitto. Liikkujille tarjolla on niin Pitkis-Sportia, 30. kerran järjestettävää Kansansoutua, kesäjumppaa kuin melontaakin. Rauhoittumisretken voi tehdä vaikka Puurijärven-Isonsuon kansallispuistoon.

Paikallisia herkkuja pääsee maistelemaan iltatorilla, markkinoilla ja kahviloissa. Ja viherpeukaloiden kutinaan voi hakea apua puutarhamyymälöistä.

Kokemäellä on virkeitä kyliä, ja ne järjestävät talkoilla erilaisia tapahtumia niin kaupunkilaisten, vapaa-ajan asukkaiden kuin matkailijoidenkin iloksi. Muutaman vuoden käytöstä poissa ollut Säpilän riippusilta on talven aikana kunnostettu talkoovoimin, ja suosittu pyöräilyreitti on jälleen avoinna.

Ihan jo hengästyttää, mihin kaikkiin tapahtumiin ehdin yhdessä kesässä osallistua. Tule sinäkin mukaan, ja nähdään turuilla ja toreilla.

Tervetuloa Kokemäelle, päivän visiitille tai viihtymään pidemmäksikin aikaa.

Nina Kivi, kaupunginjohtaja